Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

HoNsU palasi voittajaksi

Kupari sr. triplaan sekä tuplaan

HoNsU - Hankasalmen Hanka 2-0 (6-2, 12-3)

Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoitten pesäpallon edustusjoukkue katkaisi Hankasalmen huikean viiden ottelun voittoputken ja yllätti samalla itsensä pelaamalla välillä pesäpalloa muistuttavaa peliä, ei kuitenkaan pitskua, vaan lähemmin muistuttavaa.

Ensimmäisellä jaksolla HoNsUn kärki kulki loisteliaasti, koska kakkosena lyönyt Mikko Mäkinen ei muistanut kärkenä pelaavan Ossi Tuunasen johtavan etenijätilastoa. Näin Ossi sai kirmata keveän tanssahtavalla askeleellaan pesiltä toisille ilman kiireen häivääkään. Ossin nopeudesta kertoo huikeat kolme tuotua avausjaksolla ja vaihtajan muistin palaamisesta kaksi tuotua toisella jaksolla.

Pelissä oli havaittavissa myös television vaikutus nuorten kauppatieteilijöiden henkiseen kehitykseen. Silmät kiiluen oli ktyo Kupari väijynyt Sami Aholan suorituksia taikalaatikossa ja niiden oppien mukaan Antti toimi kinuamassaan jokeripaidassa. Kylmän viileästi hän poltti etenijöitä ensimmäisellä jaksolla kerran triplan, kerran tuplan ja kerran ihan vaan yhden palon edestä, erikoistuen vuoronvaihtojokeriksi. Toisella jaksolla Kuusaan barbaari vaihtoi taktiikka ja löi Aholamaisilla sivalluksilla 1+5 juoksua. Kummallista on opetus Suomen Ateenan korkeakoululaitoksissa.

HoNsUn näyttävimmistä suorituksista vastasi jälleen kerran Ossi "Ei linjaa" Muurainen, joka nöyryytti Hankasalmea näyttävillä karkaamisilla ykköspesälle useaan otteeseen. HoNsUn pelinjohto luki kuitenkin peliä aina sen verran hyvin, että Ossi saatiin kopitettua kakkoselle hyvin nopeasti. Maininnan arvoisesti esiintyi jälleen kerran eleetön, mutta tappavan heittokäden omaava Tikkakosken Timo Jutila Jussi Ikkelä, joka napsi äärimmäisen tärkeitä koppeja ja torjuntoja harhautellen kolmospolttaja Mikko Kantalaa jatkuvasti.

Huolia HoNsUn ensi kauden joukkueeseen tuo Holttismaista tolppaa syöttävä Jere Savolin, jonka perässä ainakin Kirin huhutaan olevan Tokkarin Pattijoelle muuton takia. Varmaa on kuitenkin, ettei HoNsU luovu suosiolla valonnopeudella etenevästä (kolme (3) tuotua juoksua!) lkv:stä.

Mainittavaa pelissä oli myös lähes kaikkien mahdollisten Keskisuomalaisten pesäpalloilevien Ossien saaminen samalle kentälle, sillä HoNsUn Tuunasen ja Muuraisen lisäksi tiukkaa linjaa pitänyt pelituomari/kirjuri/taulupoika Reino Ossi kunnioitti Yrttisuota läsnäolollaan. Ainoa puuttuva lenkki oli Rajala, jonka opeilla tosin moni HoNsUn juniorimyllyn helmi kentillä kirmaa.

Tilastojakin laskettiin ja niitä on hyvä ihmetellä ennen Kyyjärven retkeä.

  Lyödyt Tuodut
Savolin Jere 3 3
Elomaa Pekka 3  
Kupari Antti, ktyo 1+5 2
Laine Lasse 2  
Muurainen Ossi  
Mäkinen Mikko 2 2
Nupponen Tommi 2
Tuunanen Ossi 5
Ikkelä Jussi 1
Kantala Mikko 1 2
Virkkala Mikko 1

Nupposen Tommi ei toista kertaa saatu kotiin ilman harhaheittoa.

Edellinen peli Seuraava peli
Koko kauden tilastot Kauden -00 ohjelma
Pääsivulle