Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!

Kiri II yllätysvoittoon

Kiri II:n paremmin hoidettu peruskuntokausi osoittautui paikallisottelun ratkaisuksi aina aurinkoisella Koskenharjulla. Kiri voitti subtrooppisissa olosuhteissa käydyn ottelun lukemin 1-0 (10-10, 5-13). Ottelun ensimmäinen jakso oli äärimmäisen jännittävä paitsi täynnä vaarallisia myös näyttäviä suorituksia. Jakson ratkaisu nähtiin HoNsUn viimeisellä tasoittavalla tilanteessa 10-9, jolloin Ossi Muurainen asettui numero 4 hihassaan purkamaan ajolähtöä kahdella palolla. Ossi latasi totuttuun tyyliin kopin takakentällä, joka painui vastustamattomasti läpi. Koskenharjun geologisesta tilanteesta johtuen pallo ei kuitenkaan päässyt kovin kauaksi, mutta Ossi nöyränä joukkuepelaajana lähti tavoittelemaan kunnaria. Jostain syystä kunnaria ei nähty, eikä myöskään voittojuoksua, sillä kolmas palo tuli kolmoselle ennen Antti K:n saapumista kotipesään. Kala-Ossi toki saalisti kunnarin jo aikaisemmin pelissä, joten jotain vikaa täytyy olla piirisarjan ulkopelissä, myös muilla kuin HoNsUlla.

Toisesta jaksosta ei kovin monella paikalla olleella ole todennäköisesti tarkkoja muistikuvia, lähinnä totuutta lienee Juha Saukkosen päivää ennen ottelua lähettämät terveiset eli tiistaina Koskenharjulla pöllysi niin että HoNsUlla oli vaikeuksia löytää kotiin. Kuten myös Kiri II:llä.

HoNsUn näyttävin pelaaja oli jälleen kerran Palokan Ihme Henri Teittinen, joka piti Kiriä pilkkanaan niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Kärkenä kiitänyt Heky kiersi kentän jopa kunnarin merkeissä ja toi yhden juoksun hieman epäHoNsUmaiseen tyyliin syöksyen. Suorituksen arvostusta lisää jonkin verran Hekyn pelaaminen lyhythihaisella paidalla. Lisäksi maininna arvoiseen suoritukseen ylsi Kuusaan ihmepoika Antti Kupari, jonka täydellinen keskittyminen jokeripeliin näkyi tilastojen valossa komeasti. Kaiken lisäksi Antti osui palloon joka kerta yrittäessään, joten todennäköisesti hänet siirretään Valo-ottelussa avauskokoonpanoon.

HoNsU jatkaa härkäviikkoaan heti Valoa vastaan. Ottelussa ratkotaan äärimmäisen kiinnostavasti syksyn piirisarjapaikka, josta taistelee HoNsUn ja Valon lisäksi myös Kiri II.

Tilastoja HoNsU - Kiri II -taistosta
 

Lyödyt

Kupari Antti3
Muurainen Ossi1+3
Mäkinen Mikko2
Nieminen Mikko0
Nupponen Tommi1
Teittinen Henri 1+1
Tuunanen Ossi1
Ahmaoja Timo0
Ahtiainen Kimmo1
Elomaa Pekka 1

Tuodut

Kupari Antti 2
Muurainen Ossi 4
Mäkinen Mikko 1
Nieminen Mikko 3
Nupponen Tommi 0
Teittinen Henri 3
Tuunanen Ossi 1
Ahmaoja Timo 0
Ahtiainen Kimmo 1
Elomaa Pekka 0

Edellinen peli Seuraava peli
Otteluohjelma
Välisarjan tilastot Etusivulle